Myyjän 7 + 1 kuolemansyntiä: 4. Laiskuus

Kirjoittanut | 25.2.2014

Tämä on neljäs osa Myyjän 7+1 kuolemansyntiä -artikkelisarjasta. Tällä kertaa käsittelyssä laiskuus.

Laiskotteleva leijonaMeillä on tapana tehdä asioita niin kuin se on meille helpointa. Itsensä haastaminen uusien asioiden tekemiseen on vaikeaa, koska pelkäämme muutosta.

Helpoimman tien valintaan liittyy myös laiskuus. Jos pääsen juuri ja juuri esimiehen määräämään tavoitteeseen, teen asian mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kaikessa on kyse tavoitteista ja itsensä johtamisesta. Mikäli tavoitteet eivät ole selkeät tai oman toiminnan johtamisen taidoissa on puutteita, päämäärätön ”siitä mistä aita on matalin” -mentaliteetti eli suomeksi laiskuus, kuihduttaa toimintaa.

Jos myyntimies ei ymmärrä kenelle on myymässä ja mitä asiakas oikeasti haluaa, ei kauppoja synny. Jos myyjä ei ota selvää asiakkaasta, ei kysele myyntikäynnillä, ei kuuntele asiakasta, miten hän voisi osata kertoa oikeat asiat. Oman tutun, pahimmassa tapauksessa firman nettisivuilta sellaisenaan löytyvän presentaation läpikäynti ei juuri asiakasta sytytä.

Ota jokainen käynti sellaisena kuin se olisi elämäsi ainut tilaisuus. Tee kaikkesi, jotta annat asiakkaalle vain parasta. Älä anna laiskuuden iskeä niskaasi, haasta itseäsi päivittäin. Kun haastat itseäsi, huomaat kuinka tuloksesi paranevat.

Tästä pääset artikkelisarjan aikaisempiin tarinoihin:

1. Ylimielisyys
2. Kateus
3. Viha

Miten voin palvella sinua?

Kysy lisää

Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere
TwitterLinked InFacebookInstagramYouTube
Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere

Tietosuojaseloste

Kaikki myy – asenteen kääntöopas esimiehille

Kaikki myy -webinaari

[webinaaritallenne 17.2.2022]

Ajatteleeko sinunkin henkilöstösi, että myynti kuuluu vain myyjille? Juoksevatko huolto- ja asennustiimit kohteissa, mutta eivät tajua, halua tai osaa kiinnittää huomiota asiakkaan selkeisiin tarpeisiin? 

Olet kenties yrittänyt tartuttaa kaikki myy -filosofiaa monenlaisilla tavoilla ilman tulosta. Myyntivaihteen kääntäminen silmään ei käy pelkällä ranneliikkeellä, mutta oikeilla välineillä se kyllä onnistuu. Tässä webinaarissa kävin läpi muutosprosessiin vaadittavat palaset. Paketin jälkeen osaat lähteä rakentamaan muutosta pitkäjänteisesti ja saat väkesi myyntiasenteen nousuun!

60 minuutin mittainen webinaari on tarkoitettu yrittäjille, yritysten johdolle ja esimiehille – heille, jotka voivat vaikuttaa henkilöstön johtamiskulttuuriin ja sen muutokseen. Jos sinä olet tällainen henkilö ja tunnistat ongelman, kannattaa katsoa tämä setti. Pääset sisältöön käsiksi ilmaiseksi!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *