Käyntikortti on edelleen, keskellä kaikkea digitalisaation hurmosta, toimiva myynnin- ja markkinoinnin väline. Ihmiset elävät ja kokevat visuaalisten ja fyysisten ärsykkeiden kautta erilaisia asioita. Esittäytyessä oikein annettu ja erottuva kortti takaa mielikuvan, jota ei hevillä poista vastaanottajan päästä.
Yrittäjät, yritysten myyntiä ja markkinointia tekevät ihmiset ja jopa oppilaitokset ovat hokeneet itselleen autuaaksi tekevää mantraa B2B:n erilaisuudesta ja alkaneet uskoa siihen.
Myyjän keino ymmärtää asiakasta ja synnyttää luottamusta, on kysyä riittävästi kysymyksiä. Avoimia ja suljettuja niin, että ensimmäiset avaavat yleistä ymmärrystä ja lopulta päädytään kysymyksissä jo siihen, montako ja mitä väriä laitetaan. Ongelmaksi muodostuu se, että myyjät eivät yleisesti uskalla (tai viitsi) kysyä riittävästi.
”Markkinoinnissa on Suomessakin vihdoin ja viimein herätty sisältömarkkinointiin ja vetomarkkinointiin. Siis siihen, jossa asiakas löytää sen asian äärelle ja ammattilaiset kertoo omasta ammattitaidostaan ja osaamisestaan, jonka perusteella asiakkaat sitten ostaa. Niin sanotusta tuuppausmarkkinoinnista päästään pikkuhiljaa eroon.”
Hylätyksi tuleminen lamauttaa usein sen kovimmankin ammattilaisen jossakin vaiheessa. Harvassa ovat ne myyjät, joiden suojaus kestää loputtomasti sanaa ei, puhelimessa, sähköpostissa tai asiakkaan edessä. Selkäranka katkeaa väistämättä, toisilla nopeammin ja toisilla ajan kuluessa.
Meidän jokaisen aika on kallista, sinun ja asiakkaasi. Älä siis tuhraa kummankaan aikaa, vaan tee työsi laadulla. Yhteinen hiihtoretki alkaa sujuvammin, kun suksien pohjaa on yhdessä voideltu.
