Muutos vaatii halua muuttua ja kumppanin

Kirjoittanut | 25.11.2020

KUUNTELE ARTIKKELI TÄSTÄ

 

Kuinka monta kertaa sinä olet päättänyt muuttaa jotakin elämässäsi, mutta löytänyt itsesi aina aloituspisteestä? Niinhän meille niin usein käy ja syyt epäonnistumiseen keksimme yleensä ympäristöstä, tilanteesta, ajanpuutteesta, elämästä ja kuun asennosta. Silti yritämme kohta taas härkäpäisesti uudestaan samalla kaavalla – tuloksettomuutta myöten.

Jostain syystä olen seurannut television tarjonnasta erilaisia laihdutusohjelmia. Ehkä siksi, että keskivartaloni ympärille on kertynyt aimo annos vararavintoa ja toisaalta mielenkiinnosta ihmisen tapaan toimia muutoksessa.

Yhtäläisyysmerkit voidaan vetää helposti laihduttamisen ja liiketoiminnassa tehtävien muutosten väliin.

Huomasin samojen julkkisten pyörivän vuodesta toiseen eri ohjelmissa. Yhtenä vuonna olet mitä syöt ja toisena yrität suurinta pudotusta. Kaikki mittarit huutavat hoosiannaa, telkkasarjaa varten kiristetään vyötä ja seuraavana vuonna yritys uudelleen.

Miksi mikään ei muutu? Miksi muutosta ei tapahdu? Miksi ihminen ajautuu samaan pisteeseen yhä uudelleen?

Vastauksia on ehkä yhtä monta kuin on ihmistäkin. Pari tekijää ovat kuitenkin ilmiselviä.

Halu tai pakko muuttua puuttuu

Onpa kyseessä vaikka se painonpudotus, uuden taidon oppiminen, parempi johtajuus tai vaikka enemmän myyntiä, jos halu oppia puuttuu, jäävät myös tulokset saamatta.

Törmään tähän ongelmaan usein koulutuksissa. Samat yrittäjät pyörivät vuodesta toiseen näissä tilaisuuksissa ja välissä mikään ei ole muuttunut. Yritykset tilaavat koulutuksia, joissa yritetään kertalaakista tehdä ihmeitä mestarille ja kisällille. Todellinen oppimisen halu loistaa poissaolollaan. Korvat kiinni ja kädet puuskassa lähdetään taas kohti seuraavaa koulutusta.

Pakko on monelle paras muusa, mutta miksi muutosta ei tapahdu. Miksi yrittäjä, jonka kassa on tyhjä tai ihminen, jolle lääkäri antaa vaihtoehdoksi terveellisemmän elämän ennenaikaisen kuoleman sijaan, ei muuta toimintaansa.

Pakkoraossa meillä harvoin riittää aivoissa kaistaa toteuttaa muutosta. Pää yksinkertaisesti jumittaa, vaikka tieto muutoksen tarpeesta olisi piirrettynä paperille, tulostettu kahtena kappaleena eteen ja vielä kaupan päälle hivautettu otsalohkoon ohimennessä.

Rahattomalle on turha hokea tsemppiä, ylipainosta terveytensä menettänyttä on vaikea potkia yksin juoksemaan lenkkiä purtsikalle.

Kumppani rinnalla ja julkinen paine yleensä auttavat

Niin telkkarissa kuin tosielämässä tuloksia saadaan yleensä silloin, kun muutosta tekevän rinnalla seisoo joku katsomassa perään, tsemppaamassa ja vähän potkimassa. Kun siihen vielä yhdistetään julkinen paine, tulokset ovat myös pysyvämpiä.

Julkisella paineella en tarkoita tässä sitä, että tarvisi omasta myynnin kasvattamisesta ja sen opettelusta koko maailmalle kertoa. Riittävä paine syntyy jo siitä, että hyvä ystävä tai tuttu yrittäjä kyselee muutosprojektin perään.

Kliseepankkia kun kaivaa, sieltä löytyy tähän tilanteeseen yksi erittäin hyvä ohje: Muutos ei ole sprintti, se on aina maraton.

Muutatpa miltei mitä tahansa, se ottaa aina aikaa. Et laihdu yhdessä yössä. Et opi rohkeammaksi markkinoijaksi yhdelllä kampanjalla. Et kasva paremmaksi myyjäksi yhdessä koulutuksessa. Kaikki vaatii toistoja, uudenlaisia katselukulmia ja jotakuta, joka ohjaa muutoksen polulla vahvalla otteella eteenpäin.

Joskus tosin ongelmat ovat sellaisia, että ne vaativat ammattiauttajaa. Kyllä, monelle meistä oikea osoite koulutusten, valmentajien, kouluttajien, konsulttien ja gurujen sijaan olisi psykologin sohva tai terapeutin nojatuoli. 


Laastareita ja kikkoja – pelkkiä epäonnistumisia luvassa

Yhdentoista vuoden aikana olen saanut olla mukana monenlaisessa. Koulutuksissa ja kehitysprojekteissa on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä. Pikafiksejä hakeneet ovat kaikki epäonnistuneet.

Yksikään nopeaa voittoa hakenut tai ohituskaistaa halajanut ei ole saavuttanut oikeastaan mitään. Piste on tismalleen sama kuin lähtötilanteessa, joskus jopa heikompi.

Ne, jotka ovat uskaltaneet hitaasti muuttaa toimintaansa ja ovat tasaisesti turvautuneet apuun – rahalla tai ilman – ovat syntyneet uudelleen, kasvaneet ihmisinä ja parantaneet bisnestä.

Ota lähellesi tsemppari tai useampi. Pilko tavoite pieniin palasiin ja tartu niihin yksi kerrallaan. Hae apua läheltä ja kaukaa.

Etsi kuitenkin ensin se halu muuttua.



Ps. Oma kamppailuni keskivartalorasvan kanssa on kestänyt nyt reilun vuoden. Lihasmassa on kasvanut, Cooper-tulos kasvanut 400 metriä, keskivartalo kaventunut 10 cm ja rasvaa sulanut kuusi kiloa. Maraton on vielä kesken. Nyt muutetaan elämäntapaa, ei pelkästään kiloja.

Miten voin palvella sinua?

Kysy lisää

Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere
TwitterLinked InFacebookInstagramYouTube
Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere

Tietosuojaseloste

Kaikki myy – asenteen kääntöopas esimiehille

Kaikki myy -webinaari

[webinaaritallenne 17.2.2022]

Ajatteleeko sinunkin henkilöstösi, että myynti kuuluu vain myyjille? Juoksevatko huolto- ja asennustiimit kohteissa, mutta eivät tajua, halua tai osaa kiinnittää huomiota asiakkaan selkeisiin tarpeisiin? 

Olet kenties yrittänyt tartuttaa kaikki myy -filosofiaa monenlaisilla tavoilla ilman tulosta. Myyntivaihteen kääntäminen silmään ei käy pelkällä ranneliikkeellä, mutta oikeilla välineillä se kyllä onnistuu. Tässä webinaarissa kävin läpi muutosprosessiin vaadittavat palaset. Paketin jälkeen osaat lähteä rakentamaan muutosta pitkäjänteisesti ja saat väkesi myyntiasenteen nousuun!

60 minuutin mittainen webinaari on tarkoitettu yrittäjille, yritysten johdolle ja esimiehille – heille, jotka voivat vaikuttaa henkilöstön johtamiskulttuuriin ja sen muutokseen. Jos sinä olet tällainen henkilö ja tunnistat ongelman, kannattaa katsoa tämä setti. Pääset sisältöön käsiksi ilmaiseksi!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *