Salamyyjä

Kirjoittanut | 19.2.2020

KUUNTELE ARTIKKELI TÄSTÄ

 

Suomessa on paljon salamyyjiä. Niillä on salkku, vanha dieselmersu ja ne myy mitä vaan. Ne eivät kumarra yhtä isäntää, vaan palvelevat montaa samalla kertaa. Tavoitteet piirretään paperikalenterin nurkkaan ja viikottain tavataan kiireisiä ostajia. Tavara vaihtaa omistajaa.

Kun salamyyjää yrittää googlettaa, ei sillä ole nettisivuja, ei LinkedIn-profiilia, ei mitään. Facebookissa se esiintyy yleensä salanimellä kuvanaan Karjala-pullon etiketti juhannusjuhlilla 1989.

Mystisiä salamyyjiä yrittävät epätoivoisesti etsiä yritykset, jotka haluaisivat jonkun myyvän heidän tuotteensa.

Näistä mystisistä myyntiedustajista kuulee Lappeen reppurisaunassa paljon tarinoita. Kukaan niitä ei ole tosin nähnyt elävänä. Keskisen ostaja raportoi nähneensä pari, tai ainakin heidän jäljiltään löytyy kalkkeeripaperille tehty tilaus ostajan pöydältä.

Myynti perustuu aina luottamukseen. Ensin myyjän on myytävä itsensä, sitten vasta tuotteensa ja palvelunsa. Joskus epäluottamuksen kellojen kalkattaessa se lipevä veijari saa myytyä asiakkaalle sen ensimmäisen ja viimeisen kerran. Pakkotilanteessa asiakas ostaa vaikka aavikon ainoalta vesikauppiaalta pullon ja sitä juodessaan pohtii koko ajan, pissittiinkö minua juuri linssiin.

Digitalisaatio uhkaa yksittäisiä reppureita ja asiakkaiden ostotapojen muutos samalla vauhdilla. Silti sen edustajan läsnäoloa tarvitaan asiantuntemuksensa kanssa vielä vuosia auttamaan asiakasta.

Asiakas, onpa se sitten kuluttajan tai yrityksen housuissa, toimii tismalleen samalla tavalla. Kun se kuulee tuotteesta, aukeaa Google, sitten nettisivut, seuraavaksi somekanavat ja sitten kyselläänkin kavereilta.

Myyjä soittaa ja kertoo uusista tuotteita. Asiakas avaa Googlen, nettisivut, sosiaalisen median ja kyselee kollegoilta.

Yrittäjä kuulee suosituksen hyvästä edustajasta, joka voisi myydä heidän tuotettaan. Yrittäjä avaa Googlen, etsii nettisivun, katsoo LinkedInin ja sitten Facebookin.

Paitsi, että näillä sadoilla salamyyjillä ei ole nettisivuja, profiilia Linkedinissä, saati muuta löydettävää historiaa.

Yrittäjän pitäisi uskoa oma tuotteensa myyjälle, josta ei löydy mitään historiaa, ei kokemuksia, ei minkäänlaisia luottamuksen siemeniä. Yrittäjän pitäisi lähettää mainettaan rakentamaan ja ylläpitämään tyyppi, joka vaikuttaa yhtä luotettavalta kuin nahkatakkinen automyyjä risan ritsan vieressä.

Rakenna luottamusta ja tule varjoista valoon.

Saatat miettiä nyt, ehkä jopa pari kierrosta foliota nuppisi ympärillä, että miksi ihmeessä laittaisit tietosi julkiseksi. Ehkä olen parinkymmenen vuoden päästä asiasta samaa mieltä kanssasi, mutta jos haluat työllistää itsesi nyt, salamyyjän profiilia on syytä raottaa.

 

Ihmiset haluavat kaiken heti ja nyt

Ihmisillä on käsissään kaikki maailman tieto. Ostajat eivät halua hukata aikaansa, eivätkä yrittäjät tuotteidensa myyntipotentiaalia sinua etsiessään. Leikin voittaa aina se, joka tarjoaa parhaiten ja nopeiten tietoa. Tietoa, jonka täytyy herättää luottamusta, jotta asiakas voit tilata tuotteen heti tai päätyä luoksesi hypistelemään sitä ennen ostopäätöstä. Samalla tavalla sinua etsitään palkkatöihin tai yrittäjänä edustamaan yrittäjien tuotteita.

Kumman sinä palkkaisit: Esson baarissa itseään kehuvan tuntemattoman kaverin vai tyypin, jolla on antaa sinulle nettisivu tai Linkedin profiili, josta voit hänen historiaansa todentaa?

Sormi pystyssä saatat sanoa, että kuka tahansa voi tehdä nettisivut tai LinkedIn profiilin ja väittää osaavansa jotain. Kyllä, mutta ”paperille” painettuna niitä on helpompi alkaa tutkia. Verkosto paljastaa kyllä lopulta totuuden.

Jokaisen myyjän, oletpa hakemassa palkkatöitä tai yrittäjänä toimeksiantoja, on pakko luoda itselleen paikka, jossa voi todentaa olemassaolonsa ja osaamisensa.

Työnhakijana, perusta se profiili LinkedIn palveluun. Kerro osaamisestasi, historiasi ja verkostoidu entisten ja nykyisten kollegoiden, asiakkaiden ja tuttujen kanssa. Verkostoidu vaikka koko maailman kanssa, mutta todenna osaamisesi julkiseksi.

Jos etsit yrittäjänä toimeksiantoja edustussalkkuusi, tee nettisivut tai vähintään se LinkedIn profiili. Tässä sinulle muistilista:

Nettisivut

  1. Varaa itsellesi domain esim. edustajapena.fi ja teetä itsellesi nettisivu
  2. Jos päämiehesi antaa, tee tuotteille omat sivut, jossa tarjoilet paljon tietoa. Joskus he eivät tähän suostu. Pyydä lupa saada mainita ainakin tuotteen nimi sivuillasi. Perustele se heille sillä, että asiakkaat luottavat paremmin ja siten ostavat enemmän.
  3. Kerro sivuillasi vähintään millaisia tuotteita salkussasi on ja mitä sinne kaipaat lisää. Kerro onko sinulla asiakaskunta valmiina, vai oletko valmis kaivamaan uusia tai tekemään käyntejä asiakkaan listoille. Kerro selvästi mikä on sinun erikoisuutesi, missä olet erityisen hyvä. Kerro mitä odotat asiakkaalta ja myytäviltä tuotteilta ja palveluilta.
  4. Kerro millaisia tuloksia olet aiemmin saanut aikaan.
  5. Käy ottamassa ammattilaisella itsestäsi hyviä kuvia.
  6. Yhteystiedot näkyviin.

 

LinkedIn

Vaikka yrittäjänä sinulla olisi hyvät nettisivut, tee itsellesi myös profiili Linkediniin. Kerro samat asiat myös siellä, aivan kuten nettisivuillakin. Ohjaa nettisivuiltasi linkkariin ja sieltä nettisivuillesi. Saat samalla myös hakukoneiden kaipaamia tärkeitä ristiinlinkityksiä.

Verkostoidu aktiivisesti. Jaa vähintään kerran viikossa oman alasi, tuotteidesi tai palveluihin liittyviä uutisia.

Näiden kahden välineen avulla madallat kynnystä ottaa sinuun yhteyttä. Yrittäjän, jolla on sinulle myytävää ja ostajan, jolle niitä pitäisi myydä, on paljon helpompaa luottaa johonkin sellaiseen, joka on verkossa olemassa. Ne Facebook-ryhmissä nimimerkkien takaa huutelevat jatkavat mölinäänsä vieläkin siellä Esson baarissa, kun sinä jo hehkutat mersun dieseliä käyntiin.

Kun nämä asiat ovat kunnossa, voit liittyä vaikka Facebookin Myyjä etsii tuotteita – tuote etsii myyjäänsä -ryhmään, jossa nimensä mukaisesti tuotteet etsii myyjäänsä. Tai vaikka Myynnin ammattilaisten ryhmään, jossa on myös työpaikkoja jaossa.

Älä ole salamyyjä ja verkon tyhjä trolli. Laita osaamisesi esille. Joku voi vielä vaikka löytää sinut.

 

Suomessa työskentelee arviolta 5000 edustajaa, jotka toimivat ammatinharjoittajina tai yrittäjinä edustaen muiden tuotteita. Yhä useammalla on muiden edustusten lisäksi omaa maahantuontia ja tuotemyntiä. Näistä tuhat on järjestäytynyt Myynnin ja Markkinoinnin ammattilaisten liiton alle.

Lähde: MMA.fi

Miten voin palvella sinua?

Kysy lisää

Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere
TwitterLinked InFacebookInstagramYouTube
Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere

Tietosuojaseloste

Kaikki myy – asenteen kääntöopas esimiehille

Kaikki myy -webinaari

[webinaaritallenne 17.2.2022]

Ajatteleeko sinunkin henkilöstösi, että myynti kuuluu vain myyjille? Juoksevatko huolto- ja asennustiimit kohteissa, mutta eivät tajua, halua tai osaa kiinnittää huomiota asiakkaan selkeisiin tarpeisiin? 

Olet kenties yrittänyt tartuttaa kaikki myy -filosofiaa monenlaisilla tavoilla ilman tulosta. Myyntivaihteen kääntäminen silmään ei käy pelkällä ranneliikkeellä, mutta oikeilla välineillä se kyllä onnistuu. Tässä webinaarissa kävin läpi muutosprosessiin vaadittavat palaset. Paketin jälkeen osaat lähteä rakentamaan muutosta pitkäjänteisesti ja saat väkesi myyntiasenteen nousuun!

60 minuutin mittainen webinaari on tarkoitettu yrittäjille, yritysten johdolle ja esimiehille – heille, jotka voivat vaikuttaa henkilöstön johtamiskulttuuriin ja sen muutokseen. Jos sinä olet tällainen henkilö ja tunnistat ongelman, kannattaa katsoa tämä setti. Pääset sisältöön käsiksi ilmaiseksi!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *