Älä tee tätä firman autolla

Kirjoittanut | 28.5.2014

Kuuntele:

[powerpress]

Yhä useammin kohtaa ihmisiä, joille säännöt ja ohjeet ovat vain viitteellisiä. Niitä noudatetaan, jos se sopii omaan toimintaan tai niitä venytetään, jotta oma toiminta ei häiriinny. Liikenne on oiva esimerkki säännöistä ja niiden venyttämisestä. Ylinopeus, ohittaminen keltaisen viivan kohdalla, tieraivo, luova pysäköinti, kaikki asioita, joita jokainen meistä kohtaa eri muodoissa tiellä päivittäin.

Kaikille meille sattuu joskus virheitä, ei allekirjoittanutkaan liikenteessä aina nuhteeton ole ollut. Mutta selkeät välinpitämättömyydet, jotka voisi välttää hiukan silmiä avaamalla, ennakoimalla ja toiset huomioon ottamalla, ovat katoavaa kansanperinnettä.

firman_autoSydämestä pistää, kun joskus suoranaisia törkeyksiä tehdään firman logot auton kyljissä.

Koin itse Porvoossa tilanteen, jossa myyntimies oli pysäköinyt autonsa viereiseen ruutuun niin, että en päässyt omaan peltiheppaani sisään. Pysäköintiruudut oli toki piirretty kaavalla, joka sopi autoille 30-vuotta sitten, mutta tämä kuski oli jättänyt tilaa kyllä itselleen, ei muille.

Siksipä ajattelin jakaa kanssasi listan asioista, joita ei kannata tehdä ainakaan firman teippauksilla varustetulla autolla.

1. Älä pysäköi firmasi pääoven viereen

Jätä paikat mieluummin maksaville asiakkaille. Autosi parhailla paikoilla viestii yrityksesi arvojärjestystä, ensin oma takapuoli ja sitten vasta asiakkaan.

2. Älä pysäköi liikuntarajoitteisten paikalle

Ei ole sellaista tilannetta, joka oikeuttaa sinut pysäköimään liikuntarajoitteisten paikalle, ellet ole lupalapun haltija. Se että paikat olisivat juuri nyt tyhjänä, ei tarkoita sitä, että voisit edes lyhyen ajan vain lainata paikkaa.

firman_auto_23. Älä pysäköi väärin

Älä pysäköi paikkaan, johon ei saa pysäköidä ja katso, että sinun lisäksesi naapuriauton omistaja pääsee autoonsa.

4. Älä kiilaa, ohita, tööttää, hurjastele, näytä keskaria

Älä koskaan milloinkaan käyttäydy liikenteessä kuin aivoton idiootti. Suunnittele aikataulusi niin, että ei tarvitse hurjastella, ota muut huomioon ja käyttäydy hyvin. Et koskaan voi tietää kuinka isolle asiakkaalle keskariasi vilauttelet.

5. Älä koskaan huuda ääneen firman asioita Esson baarissa

Älä hauku ääneen pomoasi puupääksi, älä kerro kuinka susihuono firman johto on tai kuinka huonot palkat teillä on ja sen jälkeen kävele firman teipeissä olevaan autoon. Älä varsinkaan Esson tai minkään muun huoltoaseman ruokalassa.

Miksi tämä kaikki ansaitsi oman kirjoituksen? Juuri siksi, että jokainen yrittäjä ja yrityksen työntekijä viestii brändiäsi eteenpäin joka hetki niin hyvässä kuin pahassa. Jokaisen yrityksen kannattaa miettiä mikä hyöty teipatuista autoista tai logolippiksistä on.

Eräässä työpaikassani ihmettelin, kun kaikille ei jaettu tietyn brändin takkeja. Pitkän inttämisen jälkeen sain vastauksen. Nuorille edelläkävijöille suunnatun brändin ei haluttu näkyvän 55-vuotiaan kaupparatsun päällä. Silloin pidin sitä hiukan niuhottamisena, myöhemmin ymmärsin sen olleen juuri oikea ratkaisu.

Mieti siis tarkkaan millaisen kuvan toiminnastasi haluat ympärillesi jättää. Tötöiletkö terassilla firman t-paita päällä, vai Porvoolaisella parkkipaikalla autollasi. Muista myös, että teippaamatonkin auto paljastaa kuka olet. Kätevä numeropalvelu kertoo sen sekunneissa.

Miten voin palvella sinua?

Kysy lisää

Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere
TwitterLinked InFacebookInstagramYouTube
Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere

Tietosuojaseloste

Kaikki myy – asenteen kääntöopas esimiehille

Kaikki myy -webinaari

[webinaaritallenne 17.2.2022]

Ajatteleeko sinunkin henkilöstösi, että myynti kuuluu vain myyjille? Juoksevatko huolto- ja asennustiimit kohteissa, mutta eivät tajua, halua tai osaa kiinnittää huomiota asiakkaan selkeisiin tarpeisiin? 

Olet kenties yrittänyt tartuttaa kaikki myy -filosofiaa monenlaisilla tavoilla ilman tulosta. Myyntivaihteen kääntäminen silmään ei käy pelkällä ranneliikkeellä, mutta oikeilla välineillä se kyllä onnistuu. Tässä webinaarissa kävin läpi muutosprosessiin vaadittavat palaset. Paketin jälkeen osaat lähteä rakentamaan muutosta pitkäjänteisesti ja saat väkesi myyntiasenteen nousuun!

60 minuutin mittainen webinaari on tarkoitettu yrittäjille, yritysten johdolle ja esimiehille – heille, jotka voivat vaikuttaa henkilöstön johtamiskulttuuriin ja sen muutokseen. Jos sinä olet tällainen henkilö ja tunnistat ongelman, kannattaa katsoa tämä setti. Pääset sisältöön käsiksi ilmaiseksi!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *