Saat olla puupää

Kirjoittanut | 10.12.2014

Luin Jari Parantaisen kirjoitusta koulutuksesta saamastaan palautteestaan. Jari julkaisi palautteet, jotka oli saanut tilaisuuden järjestäjältä. Positiiviset palautteet nostivat esiin Jarin koulutusten tavaramerkin: ei yhtään ryhmätyötä.

Palautteissa oli kuitenkin yksi tuttu kohta, joka ainakin minut saa repimään hiuksia. Tähän törmää milteipä jokaisessa koulutuksessa. Vaikka 99 % palautteista olisi positiivia, aina löytyy yksi tai kaksi jotka päästävät tämän paperille: ”Jatkossa mielellään omaan toimialaan räätälöitynä”. Toinen yhtä legendaarinen löytyi Jarin arvosteluista: ”Haasteena tiukat alan rajat”.

Miksi tällaisesta hiiltymään, kun vain muutama päästää suustaan? Sitäpaitsi, saattaahan vika olla kouluttajassa, jos ei osaa viedä esimerkkejään käytäntöön ja tarpeeksi lähelle asiakkaan ajatusmaailmaa. Kunpa olisikin syy kouluttajassa, ehkä tilanteelle voisi silloin tehdäkin jotakin. Valitettavasti tällaisia koulutuksiin tulijoita on kuitenkin aina.

puupaaNiitä tapaa jo koulun penkillä ja samaa rataa he jatkavat koko auvoisen elämänsä. Sellaisia tyyppejä, joille kaiken pitäisi olla valmiiksi pureskeltua, piirrettyä ja rautalangasta väännettyä. Oman ajattelun käyttö on ankarasti kielletty. Jos opettaja, kouluttaja tai esimies ei sitä valmiina kaada, ei sitä voi käyttää.

Sinulla on toki täysi lupa olla puupää. Sinulla on oman elämäsi herrana täysi lupa keksiä selityksiä oman menestyksesi esteiksi. Sinulla on täysi oikeus olla ottamatta vastaan aihioita, joita kehittelemällä pääsisit eteenpäin.

Jos kuuntelet pari tuntia Jari Parantaista, tai ketä tahansa edes vähänkin osaavaa kouluttajaa, eikä sinulla ole yhtään ajatusta kotiinviemisinä, vaihda alaa. Vaihda sellaiselle, jossa saat aamulla listan, jota päivän noudattamalla pääset neljältä kotiin.

Käännetäänpä asia hetkeksi päälaelleen. Miksi on vaarallista, jos automyyjä kouluttaa automyyjiä?

Voi olla etu, että kouluttaja on joskus esimerkiksi työskennellyt alalla, mutta vaara vaanii siinä kuinka syvälle juurtuneita alan käytäntöjä hän junttaa eteenpäin. Siis pahimmillaan niitä iänikuisia tapoja, joilla ala on nykyiseen tilaan joutunut. Ei mitään uutta, ei kehitystä.

Jos myynnin tai markkinoinnin ongelmia on helppo ratkaista oman talon sisältä löytyvällä voimalla, miksi niitä ei ratkaista. Juuri siksi, koska usein ne oman alan ja talon ajatukset pyörivät sitä samaa rinkiä.

Muutoksia aikaan saadakseen täytyy olla määrätietoinen johto, joka tuo uusia ajatuksia yritykseen. Kyllä, luit oikein: uusia.

Haluatko sinä olla puupää, joka vain selittelee aikaansaamattomuuttaan sillä, että ”koulutus ei ollu meidän alalle räätälöity”?

Miten voin palvella sinua?

Kysy lisää

Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere
TwitterLinked InFacebookInstagramYouTube
Pasi Rautio
Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies
Apple Certified Sales Trainer
pasi@tuplaamo.fi
0400 300 385

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab
Hatanpään valtatie 34 C
33100 Tampere

Tietosuojaseloste

Kaikki myy – asenteen kääntöopas esimiehille

Kaikki myy -webinaari

[webinaaritallenne 17.2.2022]

Ajatteleeko sinunkin henkilöstösi, että myynti kuuluu vain myyjille? Juoksevatko huolto- ja asennustiimit kohteissa, mutta eivät tajua, halua tai osaa kiinnittää huomiota asiakkaan selkeisiin tarpeisiin? 

Olet kenties yrittänyt tartuttaa kaikki myy -filosofiaa monenlaisilla tavoilla ilman tulosta. Myyntivaihteen kääntäminen silmään ei käy pelkällä ranneliikkeellä, mutta oikeilla välineillä se kyllä onnistuu. Tässä webinaarissa kävin läpi muutosprosessiin vaadittavat palaset. Paketin jälkeen osaat lähteä rakentamaan muutosta pitkäjänteisesti ja saat väkesi myyntiasenteen nousuun!

60 minuutin mittainen webinaari on tarkoitettu yrittäjille, yritysten johdolle ja esimiehille – heille, jotka voivat vaikuttaa henkilöstön johtamiskulttuuriin ja sen muutokseen. Jos sinä olet tällainen henkilö ja tunnistat ongelman, kannattaa katsoa tämä setti. Pääset sisältöön käsiksi ilmaiseksi!

4 Kommentit

  1. ari flyktman

    Mukava tapa lähestyä teillä…mukavuusalueella liikkuminen ei stimuloi

    Vastaa
    • Pasi Rautio

      Kyllä, välillä pitää vähän ravistella.
      Vai mitä mieltä Ari olet, olisitko päässyt siihen missä olet nyt vain kuuntelemalla oman alasi heppuja?

      Vastaa
  2. Katariina T

    Löytyy silti yhä kouluttajia tai puhujia, jotka eivät yhtään ota huomioon kenelle puhuvat. Palaute voi kieliä myös siitä.
    Tiukkoina aikoina ei myöskään helppo ottaa uusia oppeja vastaan tai laajentaa ajatusmaailmaansa kopista ulos.

    Vastaa
  3. Pauli Vuorio

    Tuttu juttu! Hyvä Pasi!

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *